Päivitystä

Luen paljon enemmän blogeja kuin mitä itse kirjoitan. Päivitin tuota lukulistaa vähän mutta monta sieltä vielä puuttuu. Kuvia jaksan tuskin koskaan ottaa saatisitten postata blogiin. Enkä osaa kuvatakaan, pitäisi varmaan opetella. Tämän kesän sateistenpäivien projektiksi voisi ottaa vaikka kuvien laittamisen tähän blogiin ja koirapuolelle kans. Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa tajunnanvirtaa. Elämä maistuu maalla edelleen. Joka kerta kun kotiudutaan reissusta todetaan sama, täällä mieli lepää. Välillä stressaan tekemättömistä töistä ja puolitiehen jääneistä projekteista, kasvimaa kasvaa enimmäkseen rikkaruohoa ja leikkimökin kunnostuskin jäi. Jos tänään tulee lototssa se kymppi laitetaan ulkorakennuksen lattia kuntoon ja puusauna käyttöön. Saatan jopa satsata koko pihan kiertävään aitaan. Alkukesästä pidettiin talkoot jossa saatiin kivetyspääoven eteen, tuli tosi hieno ja porukalla tekeminen on niin paljon hauskempaa!

Kahdessa vuodessa tapahtuu paljon

... jo toisaalta niin vähän. Pientä pintaremonttia, pihatöitä, molemmilla uudet harrastukset. Uusi koiranpentu - sekin on kasvanut isoksi. Naapureihin tutustuminen. Muisteltiin miehen kanssa miten aika tasan kaksi vuotta sitten pakkailtiin laatikoita Helsingin Kalliossa ja haaveiltiin. Aktiivista talon katselua oli takana vain muutama viikko ja kauppakirjoissa jo nimet. Kaikki meni tosi nopeasti eikä jokaista juttua oltu ihan loppuunasti mietitty. Jos nyt 33-vuotias minäni juttelisi 23-vuotiaalle minälleni hän kertoilisi ihan täydellisestä lauantaipäivästä kotona, niin se nuorempi minä samlaa pyörittelisi silmiään aika tavalla. Aamulla pitkä lenkki koiran ja miehen kanssa yli pellon ja metsätietä takaisin kotiin, kiireetön aamupala hesaria lukien, alkusammutuskurssi naapuriVPK:lla. Sitten siivoilua, lounas ja agiradalle treenaamaan. Treenin päälle pieni metsälenkki. Kotona sauna päälle, kone ja kylmä olut auki. Hellalla miehen tekemä kukkakaalikoskenlaskija-keitto, mies sohvalla päikkäreillä, koira tyytyväisen väsyneenä keittiön matolla. Ja mitä sanoisi 23-vuotias minäni - oho, oletpa vanhentunut nopeasti ja tylsääkin sulla näyttäisi olevan. No, sentään juot olutta ja varmaan ilalla baariin, vähän tanssimaan ja pikkutunneilla grillikiskan kautta kotiin? Enpä taida, katsotaan varmaan joku leffa, syödään ja mennään aikaisin nukkumaan. Ihana ilta-aurinko laskee pellon takaisten puiden taakse. Radiossa nainen laulaa "Vårens första dag...". Hassuinta on että niin banaalia kuin se onkin täällä on juuri niin idyllistä ja samaan aikaan juuri niin tavallista kuin miltä se kuullostaakin.

Kevään merkit

Kevät ei ole tullut keikkuen tänä vuonna, enemmänkin soutaen ja huovaten. Vieläkin on lunta maassa runsaasti enkä ole päässyt yhtään haravoimaan tai kasvimaalle kuopimaan.
Luonnossa kevät etenee omaan vääjäämättömään tahtiinsa, ilman ihmisen apua.
Purot solisee, pajut ovat "kissoilla". Toissapäivänä osuttiin puolivahingossa peurojen ruokintapaikalle. Samaan aikaan paikalle saapui naapurin rouva joka kertomansa mukaan on ruokkinut peuroja ja kauriita koko talven leivällä, viljalla ja heinillä.
Juteltiin niitä näitä ja opin taas uutta. Kotiin tultuani vimmatusti googlailemaan mikä on peurojen ja kauriiden ero. Kauriit ovat pieniä, vain 15-30 kg ja eivät paljon keskikokoista koiraa korkeampia. Peurat meilläpäin ovat valkohäntäpeuroja jotka polveutuvat 30-luvulla Suomeen tuoduista neljästä peurasta, yhdestä uroksesta ja kolmesta naaraasta. Peurat karkasivat aitauksestaan 30-luvun lopulla ja levisivät nopeasti koko maahan. Bongailen ajaessani peuroja, keväisin ja syksyisin niitä näkyy eniten, ja aina samoissa paikossa.
Tänään aamupäivälenkillä näin kaksi aikuista yksilöä loikkimassa lähipellon yli. Varma kevään merkki! Eläinten näkeminen luonnossa on minusta valtavan kiinnostavaa ja palkitsevaa. Niiden jälkien ja jätösten tutkiminen antaa tietoa niiden reiteistä ja elintavoista. Tavattoman kiehtovaa tällaiselle eläinhullulle. Mies ei juurikaan huomaa luonnonilmiöitä, kun minä kuljen koko ajan aistit äärimmilleen viritettynä ja yritän havaita merkkejä metsänelävistä. Kun koirien kanssa kulkee aika harvoin pääsee kuitenkin läheltä näkemään varsinkaan nisäkkäitä.
Samalla retkellä nähtiin kaksi laulujoutsenta. Ne olivat ilmeisesti nousseet lentoon lepopaikaltaan läheiseltä lammelta joka on jo täysin sula virtauksen johdosta. Joutsenet lensivät meitä kohti todella matalalle, pitkin ylämäkeä. Meidän taitava paimenkoira onnistui erottamaan ne hetkellisesti toisistaan, kun toinen kääntyi takaisin ja toinen päätti nousta yläviistoon. Kääntynyt yksilö alkoi ääntelemällä kutsumaan partneriaan ja kääntyi uudestaan hakemaan tätä takaisin. Kohta ne lensivät aivan yhtä matalla taas ylitsemme, arviolta kuuden- kahdeksan metrin korkeudessa, niiden keltaiset naamat erottuivat selvästi että ne tunnisti laulujoutseniksi. Ihaillen seisoimme kaikki pellolla ja katsoimme näitä kauniita suuria lintuja ja niiden rauhallisia siiveniskuja. Siinä meille pääsiäishartautta kerrakseen.

Lugn och ro

Joskus meinaa totuus unohtua. Teen paljon töitä, on menoja ja harrastuksia. Ei ehdi rauhottua, ei muista miksi tänne korpeen muutettiin. Kulkeminen on välillä hankalaa, on lumitöitä niin että hartioita särkee, talossa olisi kaikenlaista fiksattavaa.
Heräsin tänä aamuna aikaisin, niin kuin usein käy, kesken ahdistavan unen ei saa enää nukuttua kun ajatukset lähtee harhailemaan. Yö oli muutenkin levoton, illalla nukahdin tv-ääreen, siirryttyäni sänkyyn sain nukkua rauhassa vain hetken ennen kun miehen puhelin piippaa - öinen viesti ei enää tarkoita että joku kaveri tekstailee baarista "mis ootte ja onks jatkot" vaan vapaapalokunnan hälytyskeikkaa. Elämä voi tosiaan muuttua.
Nousin aamuhämärissä, sytytin kynttilöitä ja tulen keittiön hellaan. Vedin takin niskaan ja menin hakemaan lehden. Seisoin tapani mukaan tien poskessa ja kuikuilin pellolle, toivon aina näkeväni hirven peltoa ylittämässä tai ketun vilahtavan tien yli juuri samalla hetkellä kun olen lehteä hakemassa. Tai jos näkisi edes peuran tai jäniksen. Mutta ei liikettä, ei pihahdustakaan. Vain rikkumaton rauha, naapurien pihavalojen kajo pellon takaa aamun sinisessä hetkessä, maisema kuin postikortissa kietoutunut puuterilumeen.
Menin sisään ja jäin miettimään - onpa rauhallista, mieli lepää tässä maisemassa, pihapuut lumen peitossa ja niiden takana kuollut auringonkukkapelto - ne näyttävät laihoita sotureilta lumikypärissään. Tämän takia tänne muutettiin.
Ketin teetä ja kanamunan, puuliedellä, vaikka veden keittäminen siinä kestää tuskallisen kauan. Pakotin itseni ajattelemaan ettei minulla ole kiirettä. Aloin kahlata hesarin läpi, sanasta sanaan. Ei ole kiirettä.
Jos joskus vielä voin viettää kokonaisen päivän tekemättä mitään, siivoamatta, pesemättä ainoatakaan koneellista pyykkiä, avaamatta työsähköpostia, järjestämättä yhtäkään kaappia, käymättä missään autolla, ostamatta mitään, suunnittelematta yhtään matkaa, juhlaa tai viikon ruokalistaa. Jos se joskus on mahdollista sitten voin muuttaa täältä pois. Ennen sitä en ole siihen valmis. Yritän muistuttaa itseäni että tulin tänne rauhoittumaan, en suorittamaan entistä enemmän.
Täytyy tunnustaa että nyt laitan ulkovaatteet päälle ja lähden koirien kanssa reippaalle kävelylle ja sitten luon lumet. Loppupäivän suunnittelen Vietnamin matkaa, kahvitan toivottavasti yhden ystäväpariskunnan ja käyn äänestämässä. Ja pesen parin koneellistä pyykkiä...