Kevään merkit

Kevät ei ole tullut keikkuen tänä vuonna, enemmänkin soutaen ja huovaten. Vieläkin on lunta maassa runsaasti enkä ole päässyt yhtään haravoimaan tai kasvimaalle kuopimaan.
Luonnossa kevät etenee omaan vääjäämättömään tahtiinsa, ilman ihmisen apua.
Purot solisee, pajut ovat "kissoilla". Toissapäivänä osuttiin puolivahingossa peurojen ruokintapaikalle. Samaan aikaan paikalle saapui naapurin rouva joka kertomansa mukaan on ruokkinut peuroja ja kauriita koko talven leivällä, viljalla ja heinillä.
Juteltiin niitä näitä ja opin taas uutta. Kotiin tultuani vimmatusti googlailemaan mikä on peurojen ja kauriiden ero. Kauriit ovat pieniä, vain 15-30 kg ja eivät paljon keskikokoista koiraa korkeampia. Peurat meilläpäin ovat valkohäntäpeuroja jotka polveutuvat 30-luvulla Suomeen tuoduista neljästä peurasta, yhdestä uroksesta ja kolmesta naaraasta. Peurat karkasivat aitauksestaan 30-luvun lopulla ja levisivät nopeasti koko maahan. Bongailen ajaessani peuroja, keväisin ja syksyisin niitä näkyy eniten, ja aina samoissa paikossa.
Tänään aamupäivälenkillä näin kaksi aikuista yksilöä loikkimassa lähipellon yli. Varma kevään merkki! Eläinten näkeminen luonnossa on minusta valtavan kiinnostavaa ja palkitsevaa. Niiden jälkien ja jätösten tutkiminen antaa tietoa niiden reiteistä ja elintavoista. Tavattoman kiehtovaa tällaiselle eläinhullulle. Mies ei juurikaan huomaa luonnonilmiöitä, kun minä kuljen koko ajan aistit äärimmilleen viritettynä ja yritän havaita merkkejä metsänelävistä. Kun koirien kanssa kulkee aika harvoin pääsee kuitenkin läheltä näkemään varsinkaan nisäkkäitä.
Samalla retkellä nähtiin kaksi laulujoutsenta. Ne olivat ilmeisesti nousseet lentoon lepopaikaltaan läheiseltä lammelta joka on jo täysin sula virtauksen johdosta. Joutsenet lensivät meitä kohti todella matalalle, pitkin ylämäkeä. Meidän taitava paimenkoira onnistui erottamaan ne hetkellisesti toisistaan, kun toinen kääntyi takaisin ja toinen päätti nousta yläviistoon. Kääntynyt yksilö alkoi ääntelemällä kutsumaan partneriaan ja kääntyi uudestaan hakemaan tätä takaisin. Kohta ne lensivät aivan yhtä matalla taas ylitsemme, arviolta kuuden- kahdeksan metrin korkeudessa, niiden keltaiset naamat erottuivat selvästi että ne tunnisti laulujoutseniksi. Ihaillen seisoimme kaikki pellolla ja katsoimme näitä kauniita suuria lintuja ja niiden rauhallisia siiveniskuja. Siinä meille pääsiäishartautta kerrakseen.