Miten tähän on tultu?

Miten päätös kypsyi, mistä se ajatus sitten lähti? En tiedä itsekään. Noin reilu vuosi sitten, juuri kun olimme muuttaneet isompaan, ja todella ihanaan, kämppään, aloin saada kummallisia tuntemuksia. "Olisi kiva möyriä omassa kasvimaassa" ja "Olisi ihanaa maalata oman talon seiniä". Silloin en ajatellut mitään konkreettista unelmataloa, tiesin vaan että talo saisi mieluusti olla vanha, jo vähän elämää nähnyt, mutta ei mikään täyspommi ja että pihan pitäisi olla mahdollisimman iso. Eksyin yhä useammin oikotielle. Aloin tajuta miten paljon talot Helsingin seudulla maksavat ja miten pieniä tilkkuja tontit ovat. Kivan näköiset talot ihan minimaalisella tonttipahasella olivat reilusti bugjetin ulkopuolella.
Aloin lämmitellä miestäni ajatuksella oikeasta maallemuutosta. Hän on hitaasti syttyvää sorttia ja hyvä niin, olisin jo ehtinyt tehdä monta hätiköityä päätöstä tuntematta omakotitalomarkkinoita yhtään, jos hän ei olisi jarrutellut. Mies kuitenkin alkoi lämpenemään, käytiin muutamaa taloa katsomassa ja hups - tarjous hyväksytty, kuntotarkastus huomenna ja muutto (jos kaikki on hyvin, fingers crossed) kesäkuun alussa.
Tuntuu kuin iso pyörä pyörisi ja minä vaan siinä mukana. Vähän hirvittää, ja päällimmäisenä kuitenkin ilo ja innostus. Ystäviltä ja työkavereilta vaan positiivista palautetta. Perhe, äiti, sisko, anoppi ja appiukko, ovat vähän varovaisempia - kai ne tietää että niiden niskaan ne huolet sitten
kaadetaan jos tiukka paikka tulee. Mutta se on vain yksi pieni keltainen talo, ei se maailmaa kaada, eihän?